Syksyinen tervehdys remontin keskeltä

Huh, mitä hommaa tuo remontti! Kohta kuukausi tapetoitu, maalattu, purettu, rakennettu ja ravattu rautakaupassa. Kohta voidaan jo lisätä Kehrälinnun palveluvalikoimaan pienet kodinkunnostustyöt, kuten tapetointi ja maalaus. Sen verran näppärästi alkaa jo Shiviltä sujua nuo remonttihommat. Nyt kun syksy on jo pitkällä, muistuttelisin, että Shiviltä voi tilata myös syksyn ja talven pihatöitä, kuten haravointia ja lumenluontia. Kotitalousvähennystä saa tavanomaisen kotitaloustyön ja hoivatyön lisäksi myös pihatöistä sekä kodissa teetetyistä kunnossapitotöistä, kuten maalauksesta ja tapetoinnista.

2016-07-13T11:45:10+03:0028 syyskuun, 2015|

Mistä sinä olet kiitollinen tänään?

Jokin aikaa sitten Facebookissa kiersi haaste, jossa kannustettiin kavereita jakamaan aikajanallaan viisi asiaa, joista on sillä hetkellä kiitollinen. Minusta oli ihana lukea ystävien ja tuttavien listauksia heidän kiitollisuudenaiheistaan. Siitä tuli itsellekin hyvä mieli. Huolet unohtuivat hetkeksi, kun murehtimisen sijaan käytti edes muutaman minuutin sen pohtimiseen, kuinka paljosta minäkin voin olla kiitollinen.

2016-07-13T11:45:52+03:0013 syyskuun, 2015|

Yllätyshyvää ensi viikkoa

Eilen vietettiin Hyvän tekemisen tuntia, jonka tarkoituksena oli haastaa koko Suomi tekemään pieniä hyviä tekoja yhden tunnin ajaksi. Team Kehrälintu päätti osallistua tempaukseen postikorteilla, joihin printtasimme kauniita sanoja ja sujautimme sitten naapureiden postiluukuista sisään. Vaikka ajatus tuntui aluksi vaivalloiselta ja teennäiseltä, se oli toteutettava, koska olin Facebookissa julkisesti luvannut, että osallistuisimme tempaukseen. Kun sitten tartuimme toimeen, siitä tulikin ihan hyvä mieli ja uskon, että anonyymit yllätyskortit piristivät myös vastaanottajiensa päivää. Aikaa koko hommaan kului korkeintaan 10 minuuttia.

2016-07-13T11:46:26+03:0024 toukokuun, 2015|

Katse eteen ja suupielet ylöspäin

Shiviä haastateltiin pari viikkoa sitten videolle, joka esitettiin viime tiistaina TAMKin Y-kampuksella järjestetyssä Liekeissä-seminaarissa. Tammerkosken Nuorkauppakamarin ja Tampereen kaupungin järjestämään tapahtumaan osallistui yli 500 yrittäjyydestä ja omien ammatillisten unelmien toteuttamisesta kiinnostunutta nuorta tamperelaista.

2016-07-13T11:46:43+03:003 toukokuun, 2015|

Jäljelle jää rakkaus

Törmäsin viime vuonna amerikkalaisen gerontologian professori ja kirjailija Karl Pillemerin kirjoittamaan artikkeliin, jossa kerrottiin, mitä asiaa lähes kaikki ikäihmiset katuvat eniten elämässään. Pillemer haastatteli ”The Legacy Project” -tutkimusprojektiansa varten yli tuhatta yli 65-vuotiasta amerikkalaista ja kirjoitti tulosten perusteella kirjan ”30 Lessons for Living: Tried and True Advice from the Wisest Americans”. Karl Pillemerin mukaan lähes kaikki hänen haastattelemistaan ikäihmisistä toivoivat, etteivät olisi käyttäneet niin paljon aikaa elämästä murehtimiseen. Heidän neuvonsa on yksinkertainen, Pillemer kirjoittaa: ”Huolehtiminen ja murehtiminen ovat ajanhukkaa. Murehtimisen lopettaminen tai ainakin vähentäminen on merkittävin positiivinen askel, jonka voit ottaa matkalla onnellisuuteen. Murehtimisesta ei ole mitään hyötyä – se seisoo lamauttavana ja täysin turhana esteenä ilon ja tyytyväisyyden tiellä.”

2016-07-13T11:47:16+03:0028 huhtikuun, 2015|

Keväinen mieli tahtoo valoa ja tilaa – ammattijärjestäjän neuvot raikkaaseen kevätkotiin

Talven jälkeen kevätaurinko alkaa paistaa likaisten ikkunoiden läpi huoneisiin, jotka julmien säteiden valossa näyttävät varsin tunkkaisilta ja ummehtuneilta. Keväinen mieli tahtoo valoa ja tilaa kevään ja kesän suunnitelmien tekemiselle ja toteuttamiselle. Ikkunoiden pesu palkitsee välittömästi näkymien selkeydellä. Selkeyttä saat seiniesi sisäpuolellekin näillä toimenpiteillä:

2016-07-13T11:47:33+03:0019 huhtikuun, 2015|
Go to Top