Talven jälkeen kevätaurinko alkaa paistaa likaisten ikkunoiden läpi huoneisiin, jotka julmien säteiden valossa näyttävät varsin tunkkaisilta ja ummehtuneilta. Keväinen mieli tahtoo valoa ja tilaa kevään ja kesän suunnitelmien tekemiselle ja toteuttamiselle.

Ikkunoiden pesu palkitsee välittömästi näkymien selkeydellä. Selkeyttä saat seiniesi sisäpuolellekin näillä toimenpiteillä:

Välikausi on hankalaa aikaa, kun täytyy olla varustautunut monenlaisiin keleihin. Kunhan talvi irrottaa lopullisesti kyntensä, pakkaa talven vaatteet, kengät ja urheiluvarusteet pois ja tuo tilalle kesän vaatteet ja kengät. Talven laatikot kannattaa laittaa kaapeissa ja varastossa kauimmaksi ja ylimmäksi ja pitää kesällä tarvittavia tavaroita helposti otettavissa. Muista merkitä hyvin, mitä mihinkin laatikkoon olet laittanut, varsinkin jos laatikot eivät ole läpinäkyviä.

Luo samalla kevät- ja kesävaatteisiisi kriittisiä katseita: milloin olet käyttänyt niitä viimeksi, haluatko enää pitää niitä päälläsi, kannattaako niitä tuodakaan esille vai voisivatko ne siirtyä jonkun toisen käyttöön. Kenties osa on kerta kaikkiaan kulahtanut niin, että niiden oikea paikka on jätesäiliö. Vaatekaapissa pitää olla vain sellaisia vaatteita, joita kaikkia tekee mieli käyttää ja jotka näyttävät päälläsi hyvältä. Mökki- ja remonttivaatteiden määrälläkin on rajansa – ja mökilläkään ei tarvitse näyttää aina möröltä.

Talvella on ehkä tullut vietettyä aikaa lähinnä sohvan nurkassa odottelemassa vuodenajan vaihtumista. Hämäryys on armollisesti kätkenyt kaikenlaiset kasat ja pinkat, joita alentuneessa energiatilassa on päässyt kertymään. Tyhjennä avohyllyt, senkinpäälliset ja muut tasot ja mieti tarkkaan, mitä haluat niiden päällä pitää. Jos sinulla on kauniita esineitä, anna tyhjän tilan tuoda niiden kauneus esiin. Vähemmän on enemmän.

Useimmilla meistä on kotonaan tavaroita, esimerkiksi kahvakuula, jotka seilaavat vähän sinne sun tänne, koska ne eivät oikein löydä paikkaansa. Tee päätös ja määrää niille oma paikka, johon tuot ne aina käytön jälkeen. Voi olla, että sinun pitää tehdä tilaa ja siirtää jotain muuta pois tieltä. (Joskus tuloksena voi olla pitkäkin siirtelyn ketju.) Yleissääntönä tavaroita kannattaa säilyttää siellä, missä niitä käyttääkin.

Kun vaatekaappi on raivattu, tasot tyhjennetty ja eksyneet tavarat paimennettu paikoilleen, tekee mieli vaihtaa verhot. Sinulla saattaakin olla jo sopivat omissa kätköissäsi, kun tutkit niitä. Jos ostat uudet verhot, mieti onko sinulla tilaa säilyttää kaikki vanhat tekstiilit. Et huku tavaroihin, jos ostaessasi uuden luovut aina jostain vanhasta.

19.4.2015_blogi

Milla Havanka, Mekaselska

Millan oma blogi: http://blog.mekaselska.fi