Ystävänpäivän aikaan on hyvä pohtia ystävyyden merkitystä. Ystävyyssuhteet ovat erilaisia elämän eri vaiheissa, mutta näitä suhteita yhdistää niiden merkityksellisyys. Hyvät ystävät piristävät arkea, luovat turvallisuuden tunnetta ja parantavat elämän laatua. Voinkin todeta, että ainakin oma elämäni ilman hyviä ystäviä ja tuttaviani olisi vähän kuin lapsen jouluaatto ilman lahjoja. Vaikka tutkimusten mukaan yksikin hyvä ystävä riittää ihmiselle, ei laajasta sosiaalisesta verkostosta ole koskaan haittaa. Uusiin ihmisiin tutustuminen on kaiken lisäksi hauskaa!

Ystäviä voi löytää monin tavoin iästä riippumatta, mutta alle olen listannut pienen vinkkilistan, kuinka juuri vanhukset voivat löytää Tampereelta uusia ystäviä ja juttuseuraa. Meiltä Kehrälinnusta voi kysellä myös lisää vinkkejä.

ystävänpäiväpostaus14.2.2106

1. Mummon kammari

Mummon kammari on vapaaehtoisvoimin toimiva vanhustyön keskus ja ajanviettopaikka, jonka toiminnalla on perinteet Tampereella jo parin vuosikymmen takaa. Kammari on osa ev. lut. seurakuntien diakoniatyötä. Yhteisöllisen Kammarin kautta voi löytää juttuseuraa ja tekemistä päivälle. Viihtyisästä Kyläpaikasta Tampereen keskustasta löytyy lehtiä, kirjasto, lisätietoa vapaaehtoistyöstä, näyttelyitä sekä kahvia ja pullaa! Kyläpaikassa järjestetään myös erilaisia tapahtumia ja tuokioita, ja siellä voit käydä mittaamassa vaikkapa verenpaineesi.

www.mummonkammari.fi

2. Korttelikerhot ja Lähitorit

Tampereen kaupunki ylläpitää Peipontupa-korttelikerhoa sekä kahta Lähitoria Kuuselan palvelukeskuksessa ja Peurankalliokeskuksessa, jotka tarjoavat lähialueidensa asukkaille säännöllistä virkistystoimintaa ja neuvoja arjen pulmiin. Niissä voi tavata tuttuja, aterioida, kahvitella, katsoa televisiota, lukea lehtiä tai viettää aikaa pelaten tai askarrellen. Kerhosta löytyy myös järjestettyä ohjelmaa ja niissä voi osallistua monenlaisiin aktiviteetteihin, kuten opintopiireihin, harrastuksiin ja vapaaehtoistoimintaan.

Korttelikerho: http://www.tampere.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/ikaihmisten-palvelut/virkistystoiminta/korttelikerho.html
Lähitorit: www.tampere.fi/lahitori

3. Harrastekerhot

Mikäpä olisi sen mukavampi tapa saada uusia tuttavia, kuin yhteisen harrastuksen kautta? Vanhuksille on monenlaisia kerhoja, kursseja ja ryhmiä, joiden kautta voi saada uusia taitoja tai kehittää jo olemassa olevaa osaamista sekä luoda suhteita kanssaharrastajiin. Vaihtoehtoja ovat muun muassa ATK-kurssit, liikuntaryhmät, kulttuurikerhot ja erilaiset tapahtumat.

Liikuntaryhmiä:
http://www.naasville.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=25&Itemid=28
ATK-kurssit: http://www.mukanetti.net/koulutus.htm
Kulttuurituokiot: http://matrocks.fi/?portfolio=kulttuurituokiot

4. Vapaaehtoistyö

Hanki vapaaehtoisesta itsellesi ystävä! Esimerkiksi Punaisella ristillä on Ole Ystävä –kampanja, jonka kautta voi saada ystäviä. Toinen vaihtoehto on lähteä itse mukaan vapaaehtoistyöhön ja tutustua sitä kautta uusiin ihmisiin. Samalla olet avuksi sitä kaipaaville.

www.oleystava.fi

5. Senioripysäkki

Senioripysäkki on Tampereen Kaupunkilähetys ry:n ylläpitämä tukipiste, jonka toiminta on tarkoitettu yli 60-vuotiaille tamperelaisille. Senioripysäkki tarjoaa keskusteluseuraa muun muassa yksinäisyyteen ja elämäntilannemuutoksiin. Siellä voit keskustella maksutta työntekijän kanssa kahden tai osallistua viikoittain kokoontuvaan keskusteluryhmään. Ryhmässä voit jakaa kokemuksia samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien kanssa.

http://tamperecitymission.fi/ikaihmisille/projektit/senioripysakki/

Huom! Jos et halua lähteä kotoasi, niin Tampereen Kaupunkilähetys ry tarjoaa mahdollisuutta soittaa myös päivystävään Aamunkorva-puhelimeen, joka on tarkoitettu seuraa tai apua kaipaaville ikäihmisille. Puhelimeen voi soittaa vuoden jokaisena päivänä klo 5-9 numeroon (03) 213 3533.

http://tamperecitymission.fi/ikaihmisille/projektit/aamukorva/

Extravinkki:

Kannattaa tutustua myös eri eläkeläisjärjestöjen tarjoamaan monipuoliseen toimintaan! Tampereella toimivat eläkeläisjärjestöt löydät täältä: http://www.tampere.fi/perhejasosiaalipalvelut/ikaihmiset/virkistystoiminta/jarjestotoiminta/elakelaisyhdistyksia.html

ystävänpäivä14.2.2016

Ihanaa ystävänpäivää kaikille,
Jenni
Markkinointiassistentti
Team Kehrälintu